lauantai 9. elokuuta 2008

Tuleeko mokkulasta tuotemerkki


DNA on mainostanut ahkerasti Mokkulaa. Se on myös jättänyt Patentti- ja rekisterihallitukseen anomuksen saadakseen Mokkulan tavaramerkikseen. Tuntuu oudolta, että jo valmiiksi kansan suussa kulkenutta mokkula-sanaa haetaan tavaramerkiksi, mokkulahan on mikä tahansa pienehkö nyrkkiin mahtuva pyöreähkö esine.
Varmaa on, että vaikka nyt muut firmat kuin DNA joutuu mainostamaan samaa tuotetta nimellä USB-modeemi, tuote tulee arkikielessä aivan varmasti olemaan mokkula, oli se minkä firman tuote tahansa.

Niinhän kävi Nokian rekisteröimälle Kännykällekin. Ihmiset eivät yleensä edes tiedä, että se on alun perin ollut tavaramerkki. Nokiakin on joutunut antautumaan, ja kännykkä on yleisessä käytössä.

Mokkulan rekisteröintiyritys tuntuu senkin takia oudolta, että kummallisemmillakin tuotemerkeillä on taipumus muuttua yleisnimiksi. Ollessani nuorena Vammalassa töissä oppilaat sanoivat minulle: ”Jos astuu rannalla tihveräisen päälle, voi käydä hullusti”. Ihmettelin kovasti, mikä merkillinen on tihveräinen ja vieläpä vaarallinen. Oppilaat tarkoittivat, että jos keväällä järvessä kelluu jäälauttojen seassa styrox-levyjä, voi luulla niitä jäälautoiksi ja niille astuessa keikahtaa veteen.

Tihveräinen oli Vammalassa polystyreenivaahtomuovia valmistava yritys. Firman tavaramerkki tuolle tuotteelle oli Styrox, joka on samaa kuin EPS eli expanded polystyrene. Styrox jo itsessään on tullut yleisnimeksi. Jos puhutaan vaikkapa styroksipalloista, kaikki tietävät millaisesta materiaalista on kyse, polystyreenistä ei puhu kukaan.

Jo klassiset esimerkit tuotemerkin muuttumisesta tavaramerkiksi ovat monot ja heteka. Heteka on alun perin lyhenne valmistajansa nimestä Helsingin Teräshuonekalutehdas, mono tulee valmistajansa Monosen Kenkätehtaan nimestä.

Esimerkkejä on vaikka kuinka paljon. Hiab on johtava ajoneuvojen kuormankäsittelylaitteiden toimittaja, mutta melkein mikä tahansa puutavara-auton nosturi on käyttäjien keskuudessa hiiappi. Se sopii kai hyvin, sillä se assosioituu huudahdukseen ”hiiop”, jota käytetään antamassa potkua nostamiselle.

Mikä tahansa hiilihappoinen limsa on nykyään jaffaa, kaikki kivennäisvedet vissyä. Polyamidia kutsutaan edelleenkin nailoniksi, mikä nimi tulee alkujaan tavaramerkistä Nylon, joka puolestaan on saatu sanoista New York ja London. Maalla tehdään joka kesä virtasta eli säilörehua, jonka teon A.I. Virtanen keksi. Katepillarilla ennen lapsena ollessani miehet puskivat maata sivuun, vasta vuosikymmeniä myöhemmin olen saanut tietää, että se oikeasti onkin puskutraktori.
Tuotemerkeistä verbeinä olen kirjoittanut jo aiemmin.

Ei kommentteja: