lauantai 30. elokuuta 2008

Täällä saa suudella alennuksella


Selailin äidin vieraskirjaa 50-luvulta. Silmiini sattui erään vieraan kirjoittama lause: -Suudet kiitokset viedaanvadaisuuden johdosta. Pohjalaisille on kautta aikojen tolkutettu, että ei pidä käyttää r-kirjainta d:n tilalla. Seurauksena on d sielläkin, minne se ei kuulu. Eli kun yritetään kirjoittaa tai sanoa oikein korrektisti, tuleekin liian hienoa eli hyperkorrektia kieltä.


Savolaiselle tuttavalle kävi vähän samoin. Kuulin sanottavan: Kun menin saunaan, minulta unohtui pyyhde. Tässä on taustalla samantyyppinen ilmaus kuin viihde tai suhde eli savoksi viihe ja suhe. Jos ei kerran saisi sanoa viihe tai suhe, niin ei varmaan myöskään pyyhe ilman d:tä.

Monelle on vahingossa tapahtunut, että tulee sanotuksi telvisio tai salma. Näiden mallina on esimerkiksi pohjalaisessa ja savolaisessa murteessa keskellä sanaa esiintyvä ylimääräinen sva-vokaali: kolome, silemä/silimä, pilivi/pilevi. Televisio tai salama kuulostaa murteelliselta.

Tavallinen virheellinen hyperkorrektimuoto on myös pieno. Piano kuulostaa väännökseltä, koska on murteellista sanoa myös hiano tai tiato. (hieno, tieto).

Jos kerran pitää sanoa punainen ja keltainen eikä punanen ja keltanen, niin myös hevonen muuttuu monilta vahingossa hevoiseksi. Tai kuten vanhoissa suomalaisissa filmeissä: Älä, se peloittaa minua!

Eräs baarinpitäjä kirjoitti aina päivän ruokalistaan tomatti ja pinatti, kun kerran sanotaan myös sinappi.

Musiikkikappaleesta käytetään nykyään sanaa biisi, joka sekin on oikeastaan hyperkorrektia. Alun perinhän sana tulee englannin sanasta piece, kappale, jolloin suomessa olisi tietysti piisi, kuten ihmiset tavallisesti sanovatkin. Mutta kun sanaa on alun perin alettu käyttää slangikielessä, on yritetty erottautua maalaisista ja alettu käyttää ihmisten mielestä hienompaa muotoa.

sunnuntai 24. elokuuta 2008

Turhaan virolaiset meille kiukuttelevat


Virolaisia suututtaa, että suomalaiset kutsuvat heidän maataan Viroksi eikä Eestiksi. Mutta maiden nimityksethän tulevat niiltä ajoilta, jolloin ei ollut olemassa nykyisiä maiden rajoja. Jos kerran Ruotsi-nimi tulee siitä, että koko Ruotsin itärannikko oli nimeltään RooÞs, ja meillä oli yhteydet Ruutsiin, samalla tavalla ovat muinaiset ihmiset lähteneet esimerkiksi Viroon.

Viro ei ole myöskään ollut koko valtakunnan nimi, vaan yhden maakunnan nimitys. Suomesta, varsinkin Virolahdelta on oltu yhteydessä nykyisen Viron koillisosan maakuntaan Viruun ja virulaisiin ja nimitys on vain laajentunut käsittämään koko valtakuntaa. Latvialaiset puolestaan lähestyivät maata toiselta puolelta ja nimittävät sitä sanalla Igaunija, jonka arvellaan saaneen nimensä samalla tavalla jostain virolaisten asuttamasta paikasta, ehkä muinaisvirolaisesta Ugundin maakunnasta.

Myös Venäjä on latvian kielessä saanut nimensä lähimpien naapurien krivitsien mukaan. Venäjä on latviaksi Krievija.

Samoin me nimitämme Saksaa yhden maakunnan Sachsenin mukaan, mikä on joskus hämmentänyt tuttavasaksalaisia. Meitä lähinnä ovat olleet saksilaiset, ilman muuta olemme nimittäneet maata heidän mukaansa. Niinhän muutkin ovat tehneet. Espanjaksi Saksa on Alemania, ranskaksi Allemagne, koska espanjalaiset ja ranskalaiset puolestaan ovat olleet tekemisissä eniten lähellä asuvien alemannien kanssa, jotka asuivat nykyisen Saksan lounaiskolkassa.

Sama pätee myös Alankomaihin. Nimitämme koko maata Hollanniksi, vaikka Hollanti on vain maakunta rannikolla, joka sekin on jaettu kahteen maakuntaan: Pohjois- ja Etelä-Hollantiin. Alankomaista puhuttaessa siihen kuuluu useita maakuntia sekä Alankomaiden Antillit ja Aruba.

Suomikin on edellisten tavoin ollut vain pieni osa maata: Nykyinen Varsinais-Suomi oli alkujaan ”se oikea Suomi”, mistä nimi yleistyi tarkoittamaan koko maata. Vain maan lounaisosan asukkaat olivat suomalaisia, muut olivat hämäläisiä, savolaisia jne. Varsinais-Suomen ruotsalainen nimi Egentliga Finland kuvaa oikeastaan asiaa paremmin: varsinainen Suomi.

tiistai 19. elokuuta 2008

Ryssät ovatkin ruotsalaisia


Vaikka ruotsalaiset nimittävät omaa maataan nimellä Sverige eli Svea rike, svealaisten valtakunta, eivät suomalaiset ole lainanneet tuota sanaa, vaan meillä on toinen sana.

Ruotsin itärannikolla Uplannin edustalla oleva saaristo ja Tukholman saariston pohjoisosa kuuluu nykyään Roslageniin. Historiallisesti nimeä on käytetty koko Itämeren rannikosta ja Mälarenin rannoista. Näillä alueilla sijaitsi rannikon ruotulaitos, Roden. Sana on samaa tarkoittava soutaa-verbin kanssa, ro. Muinaisruotsin sana roÞ(r)s lanti, soutumaa, oli Uplannin ja Itä-Götanmaan osa, jonka velvollisuutena oli varustaa merisotalaitoksen soutajat.

Kun koko itärannikko kerran oli nimeltään RooÞs, lähdettiin Suomesta Ruutsiin. Myöhemmin sana on vakiintunut koko Ruotsin valtakunnan nimeksi. Ruotsi-sana on suomen kautta lainautunut myös itämerensuomalaisiin kieliin jo viikinkiaikana, jolloin ruotsalaiset varjagit purjehtivat itään aina Novgorodiin saakka ja perustivat siirtokuntia. Mm. karjala-aunuksessa ja lyydissä merkitys onkin suomalainen tai luterilainen.

Itämerensuomesta sana on levinnyt moniin muihinkin kieliin. Kun sitten ruotsalaisten varjagien perustamat siirtokunnat venäläistyivät, myös ruotsia vastaava sana alkoi merkitä venäläistä. Näin ollen venäjän rus´ ja siitä johdettu russkij ovat peräisin itämerensuomesta. Nykyruotsin venäläistä tarkoittava sana ryss on siis alun perin heidän oma sanansa, kulkeutunut vain venäjän kautta takaisin, ja suomen ryssä on lainattu ruotsista.
(Lähteinä useat etymologiset sanakirjat).

maanantai 18. elokuuta 2008

Minisanakirjasanojen selityksiä


Kirjoitin 15.8. minisanakirjan vanhentuneista sanoista. Koska sanat ovat monille epäselviä, tässä selityksiä Nykysuomen sanakirjan mukaan:

haiven – ohut tai harvassa kasvava karva, hahtuva, hius.
halkosyli – halkomäärän mittayksikkö. Metrinen halkosyli on 2 m pitkä ja 2 m korkea.
hana (pyssyn) – ampuma-aseen lukon vasaramainen osa, joka iskullaan aiheuttaa nallin syttymisen.

harsia – ommella pitkin harvoin pistoin, tavallisesti tilapäistä tarkoitusta varten.
hohtokivi – hohtava jalokivi; tietyllä tavalla tahkoiseksi hiottu koristejalokivi, briljantti.
huovata – soutaa airoilla työntäen.
makki – käymälä.
tuhto – veneen istuinlauta, teljo.
tuleentua – varsinkin viljakasveista ja siemenistä: valmistua, kypsyä, joutua.

kiulu – sankomainen yksikorvainen puinen t. metallinen (lypsy)astia, rainta.
lipeä – emäksien tai suolojen alkalinen liuos.
lieve – takin, hameen t. muun vaatteen alareuna, helma, helmus.
luoma – syntymämerkki, luomi
leini – yhteisnimitys, jota käytetään monista suureksi osaksi kylmyydestä ja kosteudesta johtuvista taudeista.

vihne – heinäkasvien kukan ulkohelpeessä kiinni oleva sukanen.
sysi – paja-, puuhiili.
suka – metallinen tai kuminen väline, jossa on kampamaisia hammasharjanteita ja jota käytetään vars. hevosen harjan puhdistamiseen, sukimiseen.

soitannollinen – tav. musikaalinen, musiikillinen, musiikkiin liittyvä.
ruko – heinänkorjuuaikana heinämaalle tehty tilapäinen kekomainen heinäkasa.
paidanrinta – paidanrinnus, paidan etuosa.

haarakynttilä - sanaa ei selitetä Nykysuomen sanakirjassa, kerrotaan vain, että jouluna pidetään pöydällä haarakynttilää. Googlaus suomen kielellä ei tuo oikein mitään vastauksia, mutta ruotsin grenljus antaa useammankin osuman. Ilmeisesti haarakynttilä on Suomeen tullutkin Ruotsista. Hyvä kuva oli mm. täällä.


sunnuntai 17. elokuuta 2008

Olikohan rouva tavattavissa


Eräs tuttavani kirjoitti minulle sähköpostissa tuohtuneena, miten häneltä oli pesulassa kassalla kysytty: Maksettiinko heti? Tuttavani ei ollut ymmärtänyt yhtään, miksi pesulanpitäjä käytti imperfektiä. Hänestä virkkeellä ei ollut mitään merkitystä. Hän oli suorastaan raivostunut itsekseen ja ihmettelee vieläkin, miten omituisesti myyjä oli kysynyt.

Paitsi että aikamuodot ilmaisevat nykyistä tai mennyttä aikaa, niillä on toissijaisiakin merkityksiä, jotka ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Imperfektin käyttö äskeisessä tapauksessa todellakin ilmentää kohteliaisuutta. Teitittely koetaan usein liian suorana puhetapana tai se ei tunnu muuten luontevalta. Sinuttelu ja preesens tuntuisivat liian päällekäyviltä.

Imperfektin käyttö tällaisessa merkityksessä on tavallinen nimenomaan palvelutilanteessa. Asiakas voi kierrellä kaupassa löytämättä tietynmerkkistä kahvia. Tällöin hän voi kysyä myyjältä: Olikohan teillä Presidentti-kahvia? Imperfektin käyttö preesensin sijaan antaa olettaa, että asiakas arvelee kahvia olevan tai olleen, mutta ei nyt vain löydä sitä.
Tai puhelimessa joku kysyy: Olikohan rouva Niemi tavattavissa? Puhuttelu on kohteliaasti etäännyttävä.

Palvelutilanteissa on mm. tällaisia tavallisia sanontoja: Ja nimi ja osoite olivat? Saiko olla muuta? Kaupan kassalla myyjä arvelee, että asiakas on ehkä punninnut hedelmät, mutta hän ei vain löydä hintalappua, joten hän kysyy: Olikohan näissä hedelmissä hintalappua?

Yksi tavallisimpia imperfektin käyttötilanteita on kysyä esim: Milloin se konsertti olikaan? Olikos se lääkäriaika huomenna? Milloin sinä nyt lähditkään sinne matkalle?
Tämä on niitä tapauksia, joissa koiranleuat aina korjailevat: ”Eihän se konsertti vielä ollut!” tai ”Enhän minä ole vielä minnekään lähtenyt!” Imperfektin toissijainenkin käyttö perustuu itse asiassa imperfektin perusmerkitykseen: menneeseen aikaan. Tavallaan annetaan olettaa, että puhujalla ja kuulijalla on jotain yhteistä aiemmin tiedossa ollutta tai yhdessä sovittua, mutta se on vain tällä hetkellä unohtunut.

Imperfektillä voidaan myös kehottaa aloittamaan jokin toiminta: Nyt juostiin! Nyt tämä poika lähti nukkumaan! Tällaisissa ovat lähtemistä ja aloittamista ilmaisevat verbit tyypillisiä, ja mukana on useimmiten adverbi nyt.

Kohteliaisuusilmauksista olen kirjoittanut toisessakin postauksessa.

perjantai 15. elokuuta 2008

Minisanakirjan sanat


Ystäväni on tutkinut vanhaa minisanakirjaa, Suomalais-saksalainen pienoissanakirja, 17. painos vuodelta 1961 – koonnut Siiri Siegberg, koko 5 cm x 7 cm eli lunttaussanakirja.
Vertailukohtana hänellä oli Suomi-saksa-suomi –sanakirja vuodelta 1966, joka on viides painos ja kooltaan 8 cm x 12 cm.

Etukäteen voisi olettaa, että erittäin pienessä minisanakirjassa olisi vain aivan tarpeellisimmat eli useimmin käytetyt sanat. Mutta selailu kirjasen sivuilla osoittaa, että kirjasessa on suuri määrä sanoja, joita ei enää 60-luvullakaan juuri käytetty, tai ne olivat ihan erikoissanastoa. Uusia painoksia ei ole tarkistettu, sanat on otettu sellaisenaan. Puhumattakaan, että olisi lisätty uusia. Ystäväni keräsi ihan summissa kirjasesta sanoja, jotka nykyään kuulostavat erikoissanastolta tai vanhentuneilta.

Tässä muutama poiminta – rasti sanan perässä tarkoittaa, että sana puuttuu uudemmasta saksalais-suomalais-saksalaisesta, mutta kun vertasin listaa omiin 60-luvun Ruotsi-suomi- ja Suomi-ruotsi- minisanakirjoihini, kaikki sanat olivat mukana.

haarakynttilä (x)
haiven
halkosyli (x)
hana (pyssyn)
harsia (x)
hohtokivi (x)
huovata
makki (x)
tuhto (x)
tuleentua
kiulu (x)
lipeä
lieve
luoma (x), merkityksessä syntymämerkki
leini (x)
vihne (x)
sysi
suka (x)
soitannollinen (x)
ruko (x)
paidanrinta

Vein listan kouluun ja pyysin lukion oppilaita tutkimaan sanoja ja merkitsemään, mitkä sanat olivat heille ihan vieraita. Tietysti oppilaiden välillä oli eroja, mutta kyllä yli puolet sanoista oli niitä, mitä ei tunnettu ollenkaan. Moni sanoi, että sana on tutun tuntuinen, sen on kuullut, mutta tarkka merkitys oli epäselvä. Eniten vaivaa tuottivat vihne ja makki, niistä ei ollut mitään käsitystä.

Hämmästelin, että sana tuleentua oli kaikille vieras. Ruko, suka, leini, lieve ja tuhto olivat myös suurelle osalle käsittämättömiä. Tarkempi kysely ja käsittely osoitti, että vaikka oppilas oli merkinnyt jonkin sanan tuntevansa, olikin tieto hataraa. Sysi käsitettiin pimeän synonyymiksi, leini puolestaan niittyleinikiksi. Vaikka asumme järviseudulla, oli huopaaminenkin monelle epäselvää, sitä ehdotettiin huovan tekemiseen liittyväksi. Tässä täytyy mainita, että itse järvettömällä alueella syntyneenä pääsin aika vanhaksi, ennen kuin huovata-sanan ensimmäistä kertaa kuulin. Siksi tuntuu oudolta, että sellainen on otettu keskeiseksi sanaksi minikirjaan.

keskiviikko 13. elokuuta 2008

Tuo hyppäs tuosta tuonne


Tänään kollegani sanoi: ”Silloin kun minulle hampaaseen laitettiin se jutska,…”. Jossain lehdessä näin: ”Siellä oli myytävänä hevosjutskia..” Tällä tarkoitettiin valjaita: länkiä, kuolaimia, suitsia eli kaikkea, mitä kuuluu hevosen valjastamiseen. Tai toisessa artikkelissa: ”Nämä Cowgirl-jutut ovat sellaisia juttuja, jotka oli pakko hankkia”.

Mutta mikähän se jutska tai juttu oli? Kielessä, varsinkin puhekielessä on tapana käyttää sanoja, jotka eivät ilmaise mitään. Niitä käytetään yleensä sellaisten sanojen tilalla, joihin ei tiedetä parempaa ilmausta tai koko käsite on jollain lailla epäselvä tai turhan monimutkainen alkaa selittää nopeassa puhetilanteessa. Useimmiten kuulija saa vain arvailla, mistä on kyse.

Muita tällaisia on esimerkiksi vehje, vekotin. Tyypillinen esimerkki siitä, miten puhujakaan ei ole selvillä, mistä oikein puhuu: ”Se on kuvattu kiiltävän jutun päällä, eli viivat muuttuvat palloiksi mentyään sen vehkeen läpi”.

Tuntuu siltä, että myös vermeet olisi muuttumassa tällaiseksi korvaussanaksi. Wikisanakirjan mukaan vermeet on murteellinen ilmaus ja tarkoittaa vaatteita, asusteita. Jossain chattisivustolla on tällaistakin: ”Sähköllä kulkeva auto ja muut vermeet. Koko tekstissä ei puhuttu mitään vaatteista. Sanaa on käytetty vehje/vekotin-sanoja korvaavana, mutta sanan alkuperäinen merkitys on hakusassa ja näyttää sopivan yleissanaksi asioille, joille ei oikein ole keksitty hyvää ilmausta.

Ihmisistä puheen ollen tällainen korvaussana on usein käytetty tyyppi. ”Joku tyyppi seurasi minua”. ”Meidän luokan tyypit”. Lauseyhteydestä kuulija saa itse päätellä, kenestä ja millaisesta henkilöstä on kyse.

Pronominit ovat tavallisimmat substantiivia korvaavat sanat, mutta jos niitä käyttää ylenpalttisesti, nekin muuttuvat mitäänsanomattomiksi tyhjiksi sanoiksi. Kun tyttäreni oli pari-kolmevuotias, ajattelin, että hänen puheensa varmaan kehittyy hyvin, kun hän saa kertoa annetusta kuvasta tapahtumia. Sen sijaan, että hän olisi kertonut esimerkiksi: ”Aku Ankka hyppäsi laiturilta veteen”, hän osoittikin vain kuvaa ja sanoi: ”Tuo hyppäs tuosta tuonne!”

Minulla on suuria vaikeuksia seurata joskus äidin ajatuksen juoksua ja hänen tarkoitustaan, kun hän selittää mielestään selvästi ja oikein käsin huitoen asiaa tehostamalla: ”Jos laittaa siihen sellaasehen vehkeesehen tuollaasen toisenlaasen vehkehen, niinkus tiärät (!), ja sitte siihen viärehen tällääsen toisen samanlaasen!”

sunnuntai 10. elokuuta 2008

Viesteillä mässäilyä


Kehitys nyky-yhteiskunnassa menee eteenpäin sellaista vauhtia, että ei perässä pysy. Siitä syystä uusien sanojenkin määrä lisääntyy vauhdilla. Kirjoitin hiljattain lyhenteistä ja niiden synnyttämistä uusista sanoista. Kirjoituksessa väitin, että simsa ruotsin kielessä olisi tekstiviestien lähettämistä, missä yhteydessä olin sitä kuullutkin. Nyt se ei sitä enää olekaan, vaan se tarkoittaa The Sims –pelin pelaamista: Jag har simsat många timmar.

Tekstiviestin (SMS) lähettämisestä käytetään ruotsin slangissa nyt sanaa smessa, joka kuulostaa huomattavasti kauniimmalta kuin suomen smässätä. Googlaamalla internetistä en muuten löytänyt juurikaan tuloksia suomen smässätä-haulle, ei liene kovin yleisessä käytössä. Ehkäpä siksi, että mässäily liitetään vain syömiseen. Viralliset ilmaisut ruotsissa ovat muuten skicka ett textmeddelande /sms.

Multimediaviestien lähettäminen (MMS) olisi ruotsin kielessä messa, mitä olen jonkun kuullut väittävän pelkäksi tekstiviestittämiseksikin. Käsitteet eivät ole mitenkään vakiintuneita ihmisten mielissä, ne sotkeentuvat helposti keskenään. Saksalaiset käyttävät kuitenkin simsen-verbiä sekä pelaamisesta että tekstiviestien lähettämisestä.

Kännykkää ruotsalaiset kutsuivat vielä ainakin kymmenen vuotta sitten yuppinalleksi, lyhennettynä nalleksi, sanomalehtiotsikossa luki: Billig nalle, bäst i test. Siihen aikaan oli myös käsite mobilhjärna ajankohtainen: pelättiin, että kun puhuu paljon nalleensa, aivosoluja kuolee, ja ihminen saa vajaat kännykkäaivot. Mutta nalle merkityksessä kännykkä on jäänyt pois käytöstä, se on ehdottomasti vanhentunut ilmaus.

lauantai 9. elokuuta 2008

Tuleeko mokkulasta tuotemerkki


DNA on mainostanut ahkerasti Mokkulaa. Se on myös jättänyt Patentti- ja rekisterihallitukseen anomuksen saadakseen Mokkulan tavaramerkikseen. Tuntuu oudolta, että jo valmiiksi kansan suussa kulkenutta mokkula-sanaa haetaan tavaramerkiksi, mokkulahan on mikä tahansa pienehkö nyrkkiin mahtuva pyöreähkö esine.
Varmaa on, että vaikka nyt muut firmat kuin DNA joutuu mainostamaan samaa tuotetta nimellä USB-modeemi, tuote tulee arkikielessä aivan varmasti olemaan mokkula, oli se minkä firman tuote tahansa.

Niinhän kävi Nokian rekisteröimälle Kännykällekin. Ihmiset eivät yleensä edes tiedä, että se on alun perin ollut tavaramerkki. Nokiakin on joutunut antautumaan, ja kännykkä on yleisessä käytössä.

Mokkulan rekisteröintiyritys tuntuu senkin takia oudolta, että kummallisemmillakin tuotemerkeillä on taipumus muuttua yleisnimiksi. Ollessani nuorena Vammalassa töissä oppilaat sanoivat minulle: ”Jos astuu rannalla tihveräisen päälle, voi käydä hullusti”. Ihmettelin kovasti, mikä merkillinen on tihveräinen ja vieläpä vaarallinen. Oppilaat tarkoittivat, että jos keväällä järvessä kelluu jäälauttojen seassa styrox-levyjä, voi luulla niitä jäälautoiksi ja niille astuessa keikahtaa veteen.

Tihveräinen oli Vammalassa polystyreenivaahtomuovia valmistava yritys. Firman tavaramerkki tuolle tuotteelle oli Styrox, joka on samaa kuin EPS eli expanded polystyrene. Styrox jo itsessään on tullut yleisnimeksi. Jos puhutaan vaikkapa styroksipalloista, kaikki tietävät millaisesta materiaalista on kyse, polystyreenistä ei puhu kukaan.

Jo klassiset esimerkit tuotemerkin muuttumisesta tavaramerkiksi ovat monot ja heteka. Heteka on alun perin lyhenne valmistajansa nimestä Helsingin Teräshuonekalutehdas, mono tulee valmistajansa Monosen Kenkätehtaan nimestä.

Esimerkkejä on vaikka kuinka paljon. Hiab on johtava ajoneuvojen kuormankäsittelylaitteiden toimittaja, mutta melkein mikä tahansa puutavara-auton nosturi on käyttäjien keskuudessa hiiappi. Se sopii kai hyvin, sillä se assosioituu huudahdukseen ”hiiop”, jota käytetään antamassa potkua nostamiselle.

Mikä tahansa hiilihappoinen limsa on nykyään jaffaa, kaikki kivennäisvedet vissyä. Polyamidia kutsutaan edelleenkin nailoniksi, mikä nimi tulee alkujaan tavaramerkistä Nylon, joka puolestaan on saatu sanoista New York ja London. Maalla tehdään joka kesä virtasta eli säilörehua, jonka teon A.I. Virtanen keksi. Katepillarilla ennen lapsena ollessani miehet puskivat maata sivuun, vasta vuosikymmeniä myöhemmin olen saanut tietää, että se oikeasti onkin puskutraktori.
Tuotemerkeistä verbeinä olen kirjoittanut jo aiemmin.

torstai 7. elokuuta 2008

On suomessakin artikkeli



On hämmästyttävän yleinen käsitys, että suomen kieli olisi maailman kielten joukossa jotenkin kummajainen. Yksi erilaisuus muihin nähden on artikkelin puute substantiivin edestä. Artikkelittomuus on maailman kielissä itse asiassa kuitenkin tavallisempaa. Koulussa luetut vieraat kielet nyt vain sattuvat olemaan germaanisia tai romaanisia, joissa kaikissa on artikkeli: ruotsi, englanti, saksa, espanja, italia. Artikkeli kuitenkin puuttuu sellaisista tunnetuistakin kielistä kuten latina, venäjä, ukraina ja tietysti suomen sukulaiskielet.

Artikkelin tarkoitushan on ilmaista, onko mainittu asia jotain epämääräistä vai joko kaikki siitä ovat kuulleet tai onko se niin yleistä, että kaikki tietävät, mistä puhutaan.

Onhan suomen kielessäkin havaittavissa artikkeli, ja Agricola oli vähällä ottaa kirjakieltä muotoillessaan yksi/se-artikkelin käyttöön. Joku katselee ulos ja sanoo: Tuolla menee yks tyttö. Asia on vasta uusi, kukaan ei ole ennen vielä kuullut siitä mitään. Ihan verrattavissa vieraiden kielten artikkeleihin: en flicka, a girl, ein Mädchen, una chica.

Mutta vähän aikaa katseltuaan saattaa sama henkilöä sanoa: No nyt se tyttö kääntyy takaisin. Se on tavallaan suomen kielen määräinen artikkeli, kuten vieraiden kielten flickan, the girl, das Mädchen, la chica. Kaikille on selvää, että puhutaan juuri siitä tytöstä, eikä mistään muusta. Näissä suomalaisissa lauseissa ei voi mitenkään vaihtaa keskenään. Jos ne vaihdetaan, merkitys muuttuu heti.
Joskus joku oppilas tulee minulle sanomaan: Nyt minä lähden sinne kokoukseen. Hän käyttää muotoa, josta minulle pitäisi olla selvää, että asiasta on puhuttu aiemmin. Jos en ole kuullut koko kokouksesta, olen hyvin hämmästynyt, miksi hän sanoo: se kokous, sinne kokoukseen jne.

Suomessa on muitakin keinoja ilmaista uusi tai jo tuttu asia kuin yksi/se-sanoilla. Sanajärjestys on tähän oiva keino, vaikka se meillä muuten onkin melko vapaa. Verrataan lauseita:
Kirja on ollut pöydällä kaksi päivää.
Pöydällä on ollut kaksi päivää kirja.

Vaikka nämä ovat ihan irrallisia lauseita, tulee ensimmäisestä lauseesta heti mieleen, että on ollut puhetta jostain kirjasta, ja puhe jatkuu tällä toteamuksella, että se on ollut pöydällä jo kaksi päivää.
On tietysti mahdollista alkaa pöydällä-sanallakin, mutta silloin sanottaisiin näin: Pöydällä kirja on ollut kaksi päivää.
Sen sijaan jos joku muina miehinä alkaa: pöydällä on ollut jo kaksi päivää…, jännitys kohoaa, mitähän siellä oikein onkaan? Uusi asia pudotetaan vasta kuin pommi kuulijan eteen.