lauantai 7. kesäkuuta 2008

Voinkohan mennä ihmisiin


Kun maistellaan sanaa ihminen, löytyykin sille useita eri merkityksiä. Ensimmäinen on tietysti ihminen lajinsa edustajana, ei siis apina tai poro, vaan ihminen: Milloin ihminen saapui Eurooppaan? Ihminen astui kuuhun. Ihmisen verenkierto jne.

Ihmisellä voidaan tarkoittaa myös ihmisarvoa tai sillä voidaan tarkoittaa ihmisen henkisiä ominaisuuksia: Vasta perhe tekee ihmisestä ihmisen. Ennen vanhaan ei köyhää pidetty ihmisenä. Kun opettajana joudun luopumaan oppilaista, olen usein huokaissut: Juuri kun heistä on saatu ihmisiä, on heistä luovuttava. Tällä tarkoitetaan, että he ovat kunnollisesti käyttäytyviä ja ymmärtävät jo ottaa huomioon muitakin. Tai voin jostain luokasta sanoa: Oppilaina he olivat heikkoja, mutta ihmisinä aivan ihania ja herttaisia.
Vanhempani kovistelivat joskus meitä lapsia: Olkaa ihmisiksi!

Sanalla ihminen voidaan tarkoittaa myös yleensä muita henkilöitä, vieraita, maailmaa. Tästä on hyvänä esimerkkinä vaikkapa pikkukaupungissa asuvan ystäväni lausahdus, kun hän lähti käymään Helsingissä: Siellä oli ihanaa, näki vähän ihmisiä! Tuo ei siis tarkoita, ettei hän olisi omassa kaupungissa nähnyt kuin eläimiä tai pelkkiä tyhjiä katuja, vaan saipahan kokea vaihteeksi jotain toimintaa ja elämänmenoa.

Äskeisen kaltaisia, muita kuin oman perheen väkeä tarkoittavia ilmauksia on paljon muitakin, jotkut jopa kiinteitä sanontoja ja tavallisesti monikossa: Nyt lähdetään ihmisten ilmoille. Hän ei ole ollut paljon ihmisissä. Siivotaan, ennen kuin tulee ihmisiä! Älä kulje ihmisten pihojen läpi! Hän joutui ihmisten hampaisiin.
Mieheni lausahti eräänä päivänä: Voikohan tällä paidalla enää mennä ihmisiin?

Ihmistä voidaan käyttää myös halveksivasti: Ei niiden ihmisten puheisiin voi luottaa. Voi sitä ihmistä!
Vanhemmassa kirjallisuudessa on esimerkkejä myös sellaisista tapauksista, jolloin sanaa käytetään nimenomaan naisista: Jos jään leskeksi, joku ihminen tähän pitäisi ottaa.

Käyttö huudahdussanana on yksi erikoistapaus: Hyvät ihmiset! Voi hyvä ihminen sentään!

Ei kommentteja: