sunnuntai 4. toukokuuta 2008

Photoshoppaaminen ei ole valokuvien ostoa

Hiljattain eräässä englanninkielisessä televisiosarjassa sanoi joku henkilö: ”I photoshopped the third eye”, mikä suomennettuna tarkoittaisi: minä fotoshoppasin kolmannen silmän. Käsitteellä tarkoitetaan, että henkilö oli poistanut valokuvasta Photoshop-kuvankäsittelyohjelmalla kolmannen silmän. Asiantuntijapiireissä fotoshoppaaminen on suomen kielessäkin tuttu, mutta ei varmaan vielä levinnyt kaikkien tietoisuuteen.

Sanan merkitys on laajentunut samalla tavalla kuin esim. googlata tai googlettaa = etsiä tietoa Google-hakuohjelmalla. Tai skypettää ja mesettää = puhua internetissä Skype- tai Messenger-ohjelman avulla.

Tai maanviljelijät lähtevät hankmoamaan peltoa = äestää Hankmo-äkeellä. Sanan merkitys on laajentunut merkitsemään äestämistä yleensä. Hankmo-äes on tietyntyyppinen lapiorullaäes, jonka valmistusoikeudet myytiin v. 1908 Västerhankmon kylään lähellä Vaasaa. Tuotemerkki tulee siis kylän nimestä.

Ihme, ettei mistään automerkistä ole tullut yleistä verbiä. On vain yleinen autoilla-verbi. Voisihan lähteä vaikkapa volvoamaan, varsinkin, kun Volvo on latinaa ja tarkoittaa jo valmiiksi minä kierin/pyörin.

Ei kommentteja: