lauantai 26. huhtikuuta 2008

Alakuloista ja häröilyä


Talven mittaan on tullut eri tahoilta kaikenlaisia pikku vihjeitä ihmettelyn aiheiksi. Tässä alakuloista ja häröilyä.

Jo syksyllä joku ihmetteli, mistä sana alakuloinen tulee. Olen etsinyt tietoa tuloksetta. Hämmästyttävää, että tuota sanaa ei ole otettu esiin etymologisissa sanakirjoissa. Löysin yhden sen alan kirjan, jossa sana otettiin esiin, mutta sen mukaan ei kuloinen-sanan alkuperää tiedetä.
Itse kuvittelisin, että alkuperä olisi selvä: kulo, kulottaa jne. olisi näin äkkiseltään sopiva lähde.

Nykysuomen sanakirjassa on annettu mm. kuloinen=kulottunut. Kulonharmaa, syksyinen kulonharmaa maailma. Kirjassa on esimerkkeinä mm: Kaikki näyttivät odottavan, mielet kuloisina, kasvot surkeasti väännyksissä. (Kianto). Tai: Maa on vielä alaston ja kuloinen.

Voisi kuvitella, että alakuloinen juontuisi tästä. Koska kaikki näyttää masentavalta kulotuksen jälkeen, on mieliala samanlainen. Erään etymologisen selityksen mukaan ala-alku tulisi esim. saksan mallin mukaan: niedergeschlagen (=masentunut, sananmukaisesti alas lyöty). Joissakin suomenruotsin murteissa on olemassa alamodig, jossa modig tarkoittaa kutakuinkin samaa kuin mielinen.

Toinen ihmeteltävä sana on härö. Savolaiset tuntuvat sitä käyttävän, mutta loppujen lopuksi eivät näytä itsekään tietävän, mitä se oikein on, kunhan häröillään. Sanakirjoista sitä oli ihan turha etsiä. Olen ymmärtänyt, että sana on jotain sekavaa meininkiä, sekoilua, mutta kuitenkin useimmiten hauskaa. Näyttää tavallisesti olevan tavallaan hauska-sanan vahvistussana. Eri tuttaviltani ja keskustelufoorumeilta saamieni esimerkkien mukaan ottakoon tästä nyt sitten selvää ken taitaa:

  • Suomen kieli on härön hauskaa.
  • Sain taas morkkiksen siitä, että olin yksin pitämässä hauskaa ihan samalla häröllä kaavalla kuin ennenkin.
  • Smut Pedlers - Bottom Feeders on kans aika hauska. Aika härö...
  • Ollut kiva ilta. Poskilihakset vieläkin kipeinä hymyilemisestä. Häröä, mutta hauskaa.
  • Häröilin ruuan kanssa. (henkilö, jolla syömisongelmia).
  • Minäkin olin siellä juhlissa häröilemässä.

On olemassa myös sukunimi Härö, joka on ilmeisesti länsisuomalainen. Tämän suojatun sukunimen alkuperä on selvittämättä. On mahdollista yhdistää nimi myös johonkin skandinaaviseen etunimeen kuten Hærbiörn, Hærbært jne. (Suuri suomalainen nimikirja. Suuri suomalainen kirjakerho. Helsinki 1985).

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Nimikirjan selitystä härön alkuperästä ei kannata ottaa vakavasti. Se on vain kirjantekijän fiksu arvaus kun muutakaan tietoa ei ole.

Paikannimenä härö esiintyy pitkin Suomen länsirannikkoa, Turun saaristossa ja jopa Porvoon suunnalla. Siis alueilla, joilla puhutaan ruotsia tai ainakin on puhuttu köökiruotsia. Paikannimi esiintyy myös Ruotsissa,ainakin Vänernissä on saari Härö.
Merkitys on selvä: en här = sotajoukko, en ö = saari.

Häröily tuli suomenkieleen joskus 1980 - 90 ensin armeijaan. Kun joku ei pysynyt muodossa liikkumatta se oli häröilyä. Myöhemmin häröilyä oli mikä tahansa "epäsotilaallinen" käytös. Ensimmäisen kerran kuulin sanan itse joskus 1983-84 ja silloin se asiayhteyden perusteella oli väännetty sanasta häiriö.

Kovin vanha sana se ei suomenkielessä voi olla koska murretutkijat ovat kirjanneet sen vain yhden kerran lapsen puheesta 1920-luvulla. Silloinkin sillä kuvailtiin hontelojalkaista vastasyntynyttä sonnivasikkaa...

t: Aarne Härö

kirlah kirjoitti...

Mielenkiintoinen tuo Härö-sukunimen selitys. Näyttäisi siltä, että härö meininki ja Härö ovat lähtöisin ihan eri lähteistä.
Vielä on kielissä ja kielessä paljon tutkittavaa sarkaa.