lauantai 29. maaliskuuta 2008

Pollesta tuli Future treasure


Kun kotieläimet olivat vielä rakkaita yksilöitä, ne saivat nimet. Kotieläimellekin voi tietysti antaa minkä nimen vaan, mutta on tietynlaista yhtäläisyyttä, mitä on annettu lehmälle, mitä kissalle. Mansikki, Polle, Musti, Peni ja Mirri ovat aina olleet niin tyypillisiä tietyn eläimen nimiä, että niistä on tullut jopa tuon eläinlajin yleisnimiä. En ole koskaan kuullut kenenkään laittavan kissalleen Mansikki-nimeä.

Kun olen yrittänyt kysellä eteläeurooppalaisilta tuttaviltani tyypillisiä kotieläinten nimiä heidän omalla kielellään, eivät he ole oikein ymmärtäneet, mitä tarkoitan. Jotkut ovat sanoneet kyllä kuulleensa, että pohjoismaalaisilla on tapana antaa kotieläimillekin nimet. Olen kuitenkin varma, että niin on ollut aina tapana kaikkialla, kun lehmäkin on ollut perheenjäsen. Mutta nykyisen tehomaatalouden ja kaupunkiasumisen aikakautena tuollainen alkaa olla katoavaa kansanperinnettä.

Lehmä
Mansikki, Mustikki ja Muurikki ovat olleet vanhastaan tavallisia suomalaisia lehmän nimiä. Lehmät ovat saaneet myös harvinaisen henkilönimen tai nimen jonkin ominaisuuden mukaan: Emma, Tähti, Maine, Maikki, Ruusa, Pulmu ja Palmu. Sonni sen sijaan sai miehisen nimen, tavallisesti syntymäpäivänsä tai jonkin lähipäivän nimipäivän mukaan: Tero, Tahvo jne.
Virolaisia lehmän nimiä esim. Mustik ja Punik eli kuulostavat hyvin samantyyppisiltä kuin suomalaiset.

Kun eläimiä on paljon, yksi tyypillinen tapa on nimetä kaikki samana vuonna syntyneet vasikat tietyllä kirjaimella alkaviksi. Seuraavana vuonna on vuorossa aakkosissa seuraava kirjain jne. Tällaisia saksalaisia ovat mm. Luna, Larissa, Lore, Luchs, Seerose, Serena, Stella, Stern, Silbe.

Ruotsalaisilla on ollut esim. ulkonäköön viittaavia: Stjärna, Krona, Rödsida, Lillros, Gullduva, sonneilla: Vithatt ja Stjärnkopp. Tai vaikkapa syntymäaikaan viittaavia nimiä: Söndagsmön, Fregås, Lördros, Sommargås, Morgongås. Sonneja ruotsalaiset alkoivat myöhmmin nimittää sukunimen tai asuinpaikan mukaan: Blomberg, Stjärnberg tai Hagman.

Hevonen
Vanhimmat tunnetut hevosten nimet kuvaavat eläimen väriä, sukupuolta tai jotakin havaittavaa tuntomerkkiä: Rusko, Valko, Musta, Tamma, Ruuna, Pläsi, Tähti. Toisaalta on ollut myös ikivanhoja hevosennimiä kuten Poju, Polle, Poku ja Piiju.
Saksalaisia hevosia on kutsuttu mm. nimillä Blacki, Sternchen, Brauner.

Suomenhevosen kantakirjaus alkoi vuonna 1907. Kantakirjaan pääsivät valioyksilöt, ja niiden nimet alkoivat kuvastaa isännän toiveita, ei vain hevosen konkreettisia ominaisuuksia: Lento, Leimu, Uljas. Samoin kantakirjahevosille ryhdyttiin antamaan ihmisten etunimiä. Tavallisimpia ovat olleet Vappu, Liisa ja Pekka.

Kantakirjahevosten mallin mukaan alkoivat työhevosetkin saada uljaita nimiä. Viri, Ponteva ja Into ovat viime vuosisadan tulevaisuudenuskoisia nimiä.
Ravihevosilla alkaa olla nykyään mitä kummallisimpia ja ihmeellisimpiä ulkomaisia nimiä: Future treasure. Ne kuvastavat myös tietysti hevoseen asetettuja toiveita.

Koira
Suomalaisia koiria on vanhastaan nimitetty näin: Musti, Haukku, Murre, Peni, Jeppe.
Ruotsalaisia ylen tavallisia koirannimiä ovat: Karo, Fido, Tyson, Ozzy. Pieni koira on usein Fiffi.
Virolaiset ovat antaneet koirilleen nimeksi mm: Ekko, Karro, Krants, Köss, Lott, Marengo, Muri, Muti, Mutt, Pakand, Palli, Pauki, Pentus, Pits, Pitsu,
Saksassa koirat saavat tällaisia nimiä: Bello, Blitz, Fiffi, Rex, Lessi, Hasso, Waldi. Pienen koiran yleinen lempinimi on Fusshupe, joka tarkoittaa jaloissa pyörivää räkyttävää varoitustorvea.
Pohjoisamerikkalaiset antavat tavallisesti koiralleen nimet
Sam, Sammie tai Samantha, toiseksi suosituimmat: Max, Maxie, Maxwell or Maxine ja kolmannella sijalla: Lady. Suosittuja ovat myös: Bear, Maggie, Buddy, Tasha, Chelsea (or Chelsie), Holly, Shasta, Brandy, Ginger ja Taffy.

Kissa:
Mirri, Misse, Mussu, Jussi ovat aina olleet suomalaisia kissan nimiä. Ruotsalaisilla on ollut niminä mm. Nisse, Smulan, Maja, Missan, Lisa, Simba, Felix, Linus, Tusse, Mimmi.
Saksalaisten tavallisia kissan nimiä ovat Muschi, Minky, Felix, Pussi, Garfield, Söckchen (=pikkusukka), Mietze. Mietze on Saksassa samanlainen yleisnimi kissalle kuin suomalainen Mirri.
Virolaisilla on tämännäköisiä kissan nimiä: Kõssu, Tigri, Kiska, Kiti, Kiku, Kurri, Käti, Murri

Lähteitä
Tuttavat eri maissa sekä mm.
http://info.uu.se/press.nsf/pm/sommargas.och.id62.html

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Future= hevosmiesten
(ja naistenkin) jotka uskovat hyvään tulevaisuuteen...
Treasure = Aarre on tämän hevosen kohdalla kasvattajan etunimi ja samoin omien kasvattien "tallitunnus". Toivotaan, että tämä hevonen on todellinen tulevaisuuden aarre!

Anonyymi kirjoitti...

taitaa ollakkin tuo Future Treasure nimensä veroinen hevonen.. :)