Olemme tottuneet siihen, että sanan merkitys vaihtuu, jos vaikkapa konsonantin soinnillisuutta vaihdellaan. Esimerkkinä vaikkapa englannin pig (=sika) tai big (=iso).
Suomen kielessä ei konsonantin soinnillisuudella ole niinkään väliä, siksi voimmekin puhua panaanista tai mennä käymään Perliinissä, väärinymmärryksiä ei juurikaan tule.
Suomenkielessä tärkeänä sanojen erottavana tekijänä on se, miten pitkänä jokin äänne lausutaan, esim. kuka-kukka tai sika-siika. Hankalaksi ainakin ulkomaalaiselle voi muodostua sanojen merkitysten erottaminen seuraavanlaisesta listasta:
TULE
TULEE
TULLE
TULLEE
TUULEE
TUULE
TUULLE
TUULLEE
On olemassa myös kieliä, ns. toonikieliä, joissa äänteen kestolla ei ole niinkään merkitystä, vaan sana erotetaan toisesta sillä, miten korkea tai matala äänteen sävelkorkeus on. Aivan kuten musiikin do, re, mi, fa jne. Vietnamin kielessä on vaikkapa tällainen lista sanoista, jotka meistä näyttävät ihan samanlaisiltä, mutta eri korkeudelta äännettäessä merkitsevät täysin eri asioita:
BA = kolme
BA´ = halata
BA`= isoäiti
BA*= rotanmyrkkykö?
BÃ = jäte
BA.= satunnainen
Kiinassa Beijingin yleiskielessä on neljä sävelkorkoa (toonia), joiden tehtävänä on erottaa muuten samoin vokaalein ja konsonantein äännettävät sanat toisistaan. Esimerkiksi 1. sävelkoron korkea, tasainen mā tarkoittaa ”äiti”, nousevalla korolla äännettynä má tarkoittaa ”hamppu”, ensin laskeva ja sitten nouseva korko mă antaa merkityksen ”hevonen”, ja jyrkästi laskeva korko mà tarkoittaa ”haukkua, kiroilla”. Lisäksi on vielä sävelkoroton, painoton mahdollisuus ma, joka on mm. kysyvä partikkeli. (Lähde kiinankielen osalta: www.teeforum.net)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti